Etelässä hoen aina, että marraskuun voisi poistaa kalenterista. Nyt en ole edes muistanut, että on vuoden p*skin kuukausi enkä ole kokenut vuosikymmenten kirousta: marrasmasennusta. Syitä taitaa olla useita.
Työpäivän aikana en ole edes ehtinyt ajattelemaan marraskuun ikävyyttä. Taukojen aikana olen tuijotellut ikkunasta avautuvaa lumista vaara- ja tunturimaisemaa. Kun on lunta, on talvi. Helsingin marraskuu ei ole oikein syksyä eikä talvea. Mutta olipa se kuinka epävuodenaikaa hyvänsä, ainakaan silloin ei ole lunta. Nyt ei siis ole marraskuu. Olen onnistunut poistamaan sen kalenterista.
Sen lisäksi, että kävelen töihin, on koira pitänyt minut liikkeellä. Energistä 10-kuista kakaraa pitää ulkoiluttaa kolme kertaa päivässä, muuten hillunta sisätiloissa menee aivan överiksi. Siinä sivussa tulee käveltyä vähintään tunnin verran päivittäin raittiissa ulkoilmassa.
Olen valmistautunut kaamokseen – siis todelliseen yli kuukauden kestävään pimeyteen - huolella. Ensimmäinen tavara ”Lappiin” listallani oli kirkasvalolamppu. Olen istunut lähes joka aamu ½ tuntia kirkasvalolampun loisteessa kirjaa tai lehteä lukien. Parina aamuna on kuitenkin sänky tuntunut paremmalta vaihtoehdolta ja valohoito on jäänyt väliin. Noina päivinä olen tuntenut itseni tiskirätiksi eikä mikään ole huvittanut. Valohoitoa hyvän romaanin kera ei voita mikään.
Herkkusuun mielialaa kohottaa kummasti hyvä ruoka. Vaikka lähikaupan valikoima onkin suppeahko Helsingin upeaan tarjontaan verrattuna, olen onnistunut löytämään lähes kaikkea mitä tarvitsen herkkuruokiini. En tosin lähtenyt tyhjin käsin Helsingistä, joten aasialaisetkin herkut ovat onnistuneet kohtuullisen hyvin.
Vaikka kotiruoka onkin hyvää ja nautin ruoanlaitosta, ei mikään ole mielestäni niin herkullista kuin ammattilaisten huolella ja rakkaudella valmistama ruoka. Viime lauantaina oli Saariselällä jo perinteeksi muodostunut ”Keittiömestareiden herkkupöytä”, jossa lappilaiset keittiömestarit esittelivät taitojaan. Tarjolla oli niin perinteistä kuin erikoisempaakin ruokaa sammakonreisistä rautumedaljonkiin. Ruokalajeja oli kaikkiaan 50, joista minun suosikkejani olivat paistettu kiiski ja kotasavustettu hevonen. Jokainen suupala maistui hyvältä.
Reseptini kaamosmasennusta vastaan on yksinkertainen: valoa, liikuntaa ja hyvää ruokaa. Tammikuussa tiedän, miten hyvin hoito on tehonnut. Silloin päättyy kaamos, kun aurinko nousee ensimmäisen kerran sitten joulukuun alun. Tosin fuskaan viettämällä vuodenvaihteen Helsingissä ja sekös mielialaani vasta nostaakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti