Inhoan shoppailua. En yksinkertaisesti ymmärrä, miksi jotkut haluavat viettää päivänsä jossain ostoshelvetissä tavaroita hiplaten ja ahtamalla itsensä täyteen sulanutta juustoa pullataikinan päällä niin kutsutussa pizzapuffetissa.
Ostan sen minkä tarvitsen ja nyt tarvitsin toppahousut, joiden hankintaa lykkäsin hamaan tulevaisuuteen. Kylmä kuitenkin hiipi hiljaa farkkujeni alle ja minun oli pakko terästäytyä. Kylällä kun on parikin asusteliikettä, joista toisessa lukee ikkunassa kissankokoisin kirjaimin ”Retroa”.
Matkalla kirjastoon päätin astua rohkeasti ”Retroa” liikkeeseen. Huokaisin syvään ja avasin liikkeen oven kädet vapisten. Mielessäni pyöri ne kaikki miljoonat vaatteiden ostokerrat sovittamisineen, epäsopivine vaatteineen ja hikikarpaloineen. Katseeni kiinnittyi oven vieressä komeilevaan kassakoneeseen, joka oli ollut alansa teknistä kärkeä 1960-luvulla. Tiskin takana seisoi vanha mies, joka tervehti lämpimästi ja sanoi vaimon tulevan tuota pikaa auttamaan minua. Kuin taikaiskusta kaupan takaosaan ilmestyi vanha nainen, joka vilkaistuaan minuun alkoi välittömästi kaivamaan toppahousuräkkiä. Ahtauduin sovituskoppiin kaksien housujen kanssa ja yllätyksekseni toiset housut sopivat kuin nakutettu eikä hintakaan kohonnut taivaisiin. Tunsin itseni Tuhkimoksi vihreissä toppahousuissani.
Ostosreissuun meni puoli tuntia, vaikka housut löytyivätkin viidessä minuutissa. Rupattelimme niitä näitä ja rouva kertoi kaupan olleen paikalla vuodesta 1961. Hyllyt ja vaatepuut pullistelivat vaatteita ja kenkiä kaikilta vuosikymmeniltä. Paikkahan oli oikea ostosparatiisi retro-friikeille, jotka saisivat helposti kulutettua niin kokonaisen päivän kuin kukkaronsa sisällönkin rouvan hellässä huomassa. Ja minä sain toppahousuni, jotka lämmittävät niin kroppaa kuin mieltäkin vielä pitkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti