Kokoustamista

Kärsimättömälle ja kiireiselle etelän ihmiselle paikallinen kokoustyyli saattaa osoittautua aivan liian pitkäpiimäiseksi ja rasittavaksi. Kokouksessa kun ei välttämättä keskitytä käsillä olevaan asiaan, vaan keskustelu liehuu asiasta, ajasta ja paikasta toiseen. Aika ei tunnu olevan lineaarinen käsite, vaan mennyt on läsnä niin tässä hetkessä kuin tulevassakin. Kaikkia tekemisiä tai tekemättä jättämisiä perustellaan menneellä. Sanat silloin tai silloinkaan ei, esiintyvät keskustelussa tämän tästä. ”Ei siitä silloinkaan mitään tullut” ilmaisun on tarkoitus pysäyttää yrittäjä alkuunsa. Se ei ole ehkä eikä se ole missään tapauksessa kyllä.

Olen selkeästi ollut kansainvälisen viestinnän piirissä aivan liian pitkään, sillä ”ei” on minulle lähes tulkoon tuntematon sana työpaikalla käydyssä keskustelussa. Ymmärrän huomattavasti paremmin ruotsalaisten ilmaisun ”Ja, men”, joka on vastauksena ei. Briteillä on myös omat kiertoilmauksensa sanalle ei ja käytetty ilmaisu riippuu aina asiayhteydestä. Ilmaisujen antama mahdollisuus on kuitenkin illuusio, jonka perässä ei kannata lähteä juoksemaan.

Pohjoisen miesvaltaisessa kulttuurissa tulokkaan pitää olla kärsivällinen arkaaisen ja sosiaalisia suhteita painottavan kokoustyylin edessä, etenkin jos sattuu olemaan nainen. Eteen kohonnutta muuria pitää haistella, maistella, tarkastella ja tutkailla kaikessa rauhassa. Lannistumattomuus ei ole täällä pelkästään hyve, vaan se on kaiken toiminnan ehdoton edellytys. Siinä, missä ensi alkuun näytti olevan hyvin tallattu valmis polku, onkin esteitä peräkanaa. Näistä esteistä ei voi etukäteen tietää, mikä niistä on ylitsepääsemätön ja mikä taipuu vähäisellä yrittämisellä. Vaivihkainen tutustuminenkaan esteeseen ei välttämättä kerro paljoakaan.

Esteen laadun selvittämiseen tarvitaan ehdottomasti yhteisön apua. Esteeksi nousseesta asiasta tai ihmisestä tulee ottaa selvää vaivihkaa. Ympäristöä ja ihmisiä pitää tarkkailla, sosiaaliset suhteet pitää olla selvillä. Hermostuminen ei auta pätkääkään eikä kiukuttelulla pitkälle pötkitä. Tilanne on aika tavalla sama kuin porotokan edessä. Se siirtyy kyllä aikanaan pois tieltä, joten yhtä hyvin voi kaataa kahvit termoskannusta ja syödä pullan odotellessa.

Poroerotuksessa

Keskiviikon ja torstain piti olla kokouspäiviä rajan pinnassa. Yksi kokouksista kuitenkin peruuntui ja peruuntumisen syy oli minulle ensimmäinen laatuaan: poroerotus. Ilmoittauduin heti erotuspaikalle kannustusjoukkoihin ja tämä kunnia minulle suotiinkin.

Matkalla erotuspaikalle mietin odotuksiani ja totesin itselleni, etten odottanut juurikaan mitään, eihän minulla ollut mitään käsitystä siitä, mitä siellä tapahtuisi. Telkkarista olin nähnyt joskus valtavan tokan juoksevan pyöreässä, täynnä olevassa aitauksessa, siinä kaikki mitä poroerotuksesta tiesin.

Erotuspaikalla silmiini osui ensimmäiseksi rykelmä minikokoisia hirsimökkejä, porokämppiä. Kävelin hissuksiin aidalle ja jäin kirnun ulkopuolelle seuraamaan tapahtumia. Tokka oli jo lähes eroteltu ja kirnussa seisoskeli porukkaa erikokoisissa ryhmissä rennosti rupatellen. Emättömät vasat huutokaupattiin ja pian voitaisiin ajaa seuraava tokka kirnuun. Siinä seisoskellessani vanhempi mies irrottautui ryhmästä ja tuli luokseni. Ensimmäiseksi hän tarkisti siviilisäätyni ja kosi saman tien. Vastaukseni oli jyrkkä ei.

Olin päättänyt vakaasti, etten mene kirnuun ihmettelemään touhua, olisinhan siellä vain ja ainoastaan tiellä. Paikallinen opettaja kuitenkin pyysi minua kuvaamaan hänen toimintaansa kirnussa dokumenttia varten. Lupauduin tehtävään tajuamatta, että minun pitäisi kävellä kirnun läpi sen toiselle puolelle samaan aitaukseen usean kymmenen poron kanssa. Marssin kirnun läpi, opettaja avasi portin ja astuin aitaukseen hämmennyksen vallassa. Tuin kameran aitaan ja aloin kuvaamaan.

Porukka siirtyi kirnun laidalle ja ryhmästä irrottautui muutama aitaukseen ajamaan porot porttien kautta kirnuun. Poroja päästettiin kirnuun muutama kymmenen kerrallaan ja poromiehet ja –naiset ottivat porot kiinni käsin. Porot tarkastettiin, teuraaksi vietävät erotettiin muista ja eloonjääville annettiin loislääkitys. Kaikki sujui rauhallisesti eivätkä eläimet juurikaan vikuroineet tai panikoineet.

Kuvaamisen jälkeen siirryin itsekin kirnuun, vaikka siellä jolkottikin kymmenkunta sarvipäätä. Jäin rupattelemaan niitä näitä opettajan kanssa ja hätkähdin vain kerran sarvien hipaistessa kyynärpäätäni. Olin syventyneenä keskusteluun enkä ollut huomannut sarvipään olevan tulossa minua kohti. En olisi ehtinyt väistää eläintä, mutta yksi poromiehistä huomasi poron suunnan ja ohjasi eläimen takaisin kirnun reunalle. Hän on pelastajani ja sankarini, ehdottomasti. Tämä mies ei rukkasia saisi suoralta kädeltä.