Voi pojat,

että miesten käytös voi olla kulttuurisidonnaista. Luen kyllä hyvin etelän miesten sanatonta viestintää, olenhan etelän likka. Tiedän myös Brittein saarilla välittömästi onko mies irkku, skotti, engelsmanni vai walesilainen ja tiedän tasan tarkkaan, mitä mies haluaa milloinkin – enkä puhu nyt parisuhteesta. Nyt olen viestinnällisesti todella pihalla ja minuun verrattuna lumiukkokin on vain puoliksi ulkona.

Tutkimusten mukaan yli 90% ihmisen viestinnästä on sanatonta viestintää eli äänenpainoja, ilmeitä, eleitä ja kehonasentoja. Lapinmiehillä sanattoman viestinnän osuus on varmaankin 10%. Eleitä ei ole, kädet eivät viuhu eikä asento todellakaan horju. Asento on aina luonnollisen suora, aivan kuin kopioituna pilates-jooga-alexandertekniikka-oppikirjan kuvastosta.

Saattaahan lapinmieskin toisinaan horjahtaa, mutta silloin isoimmassa roolissa ovatkin nautintoaineet ja/tai vikuroiva poro. Molemmissa tapauksissa tilanne on yleensä nopeasti hallinnassa. Jos näin ei käy, ovat nautintoaineet jo vakava ongelma ja miehen voi saattaa ainoastaan katkolle, alttarin suuntaan ei silloin kannata kulkea edes unelmissaan.

Äänenpainojen kerronta on taasen minulle vieraalta murrealueelta. En yksinkertaisesti ymmärrä, mitä mikäkin äänenpaino vihjaa. Ymmärtämistä sekoittaa myös valtava maantieteellinen laajuus ja alueelliset kielelliset erot. Jo pelkästää saamenmaassa kun äänenpainot muuntuvat kielialueen mukaan. Ja tiedoksi kaikille: ei ole olemassa yhtä ainutta saamenkieltä ja –kulttuuria. Pelkästään Suomessa eletään useassa saamelaisessa kulttuurissa ja puhutaan kolmea eri saamenkieltä, inarinsaamea, koltansaamea ja pohjoissaamea. Näillä kaikilla kielillä on oma poljentonsa, jonka sävymaailma vaihtelee myös kielialueiden sisällä paljon.

Tähän soppaan kun lisää sen, että pohjoisessa itä- ja länsi ovat yhtä lailla erilainen maailma kuin etelässäkin, on jo mahdoton ymmärtää, missä mennään. Yritä siinä sitten vastata vähäeleisesti miesten minimaaliseen viestintään. En siis todellakaan yritä porata silmilläni reikää teihin, rakkaat lapinmiehet, yritän vain katsoa, kuunnella ja ymmärtää sanomaasi – niin sanottua kuin sanomatontakin.

Apua, pissattaa!

Lapin välimatkat ovat pitkiä ja tiet kapeita ja mutkaisia. Pissa meinaa tulla housuun jo pelkästään siitä, että rekka tulee vastaan mutkassa yhtään hidastamatta ja renkaat puolivälissä vastaantulevan kaistaa. Jarruttaminen jäisellä tiellä vain pahentaisi tilannetta, joten olen opetellut liimaamaan katseeni rekan ohi tien pintaan ja huutamaan apuun kaikki maailman jumalat ja demonit.

Todellinen, oikea, päätäkin jyskyttävä pissahätä ei näillä seuduilla talviaikaan ole mikään naurun asia naiselle. Pimeällä voi aina kyyristyä auton viereen ja saada hieman suojaa avoimesta ovesta, mutta valoisalla ei edes ovi anna mitään suojaa. Kaikki lepo- ja parkkipaikat kun ovat näköalapaikoilla tai muuten vaan avoimessa maastossa. Eikä asiaa auta kipakka pakkanen viheliäisen viiman kera. Muutaman ulkoilmapissan jälkeen päätin, että pysähdyn heti ensi oireiden ilmaannuttua ensimmäiselle levähdyspaikalle, jonka kyltissä lukee WC. Näin myös tein pari päivää sitten.

Auton ovi suorastaan paiskautui auki viiman voimasta ja ehdin jo kiittää noita aiemmin mainitsemiani voimia sydämestäni huussin keksimisestä. Kiitokseni kiiri maailmankaikkeuteen kuitenkin hivenen liian aikaisin. Alku näytti helpolta: vessalle meni polku ja hanki näytti kantavan. Astelin polulle ja muutaman metrin jälkeen polulla oli selkeä pudotus. Arvioin edellisen jälkien perusteella lunta olevan polveen saakka ja laskin oikean jalkani maahan. Jalkani vajosi vajoamistaan eikä minun auttanut muu kuin laskea myös vasen jalkani hankeen, muuten olisin kaatunut rähmälleni. Seisoin hangessa vyötäröä myöten ja matkaa hyyskään oli vielä kymmenen metriä. Laskin sataan, mutta v*tutus ei vain ottanut laantuakseen.

Minulle jäi kaksi vaihtoehtoa. Kiivetä takaisin parkkipaikalle ja myöntää tappioni tai kahlata hangen läpi hotelli helpotukseen. Valitsin jälkimmäisen, koska merivedenkestävä takapuoleni selviäisi kyllä tästä halvatun hangestakin. Sinnikkyyteni palkittiin kirpeän hajuisella ja äklöttävällä ulkohuoneella, jossa oli muovinen, jääkylmä istuin ja jäinen vessapaperirulla. Tämänkö vuoksi uin hangessa kymmenen kokonaista metriä?! Näinkö uurastus tässä maailmassa palkitaan?! Kirosin, hoidin hommat ja lähdin kahlaamaan takaisin autolle.

Retken jälkeen sain kääriä lahkeeni puoleen reiteen ja tyhjentää housuni lumesta. Kenkänikin olivat täynnä lunta. Juuri sillä hetkellä viima tarttui paljaisiin jalkoihini ja halusin olla mies. Halusin voida seistä reteesti tien poskessa lorottelemassa ja tehdä keltaisia nimikirjaimiani lumeen.

Yhden asian päätin: tästä lähtien pissaan silloin, kun minua pissattaa ja sinne minne sattuu sillä hetkellä huvittamaan. Vaviskaa pissa-liisat, voittajanne on tässä. Tulin, näin ja pissasin.