Vastaan: JAA, kun kansamme äänestää sosiaalisen median tarpeellisuudesta. Ennen pohjoiseen muuttoani vastaus olisi ollut varma POISSA, koska sosiaalinen turvaverkkoni oli fyysisesti lähellä ja kosketeltavissa. Silloin sosiaalinen media oli enemmänkin kuin Ilmalan ratapiha pakkasella: kaukojunat toimivat vanhan tekniikkansa ansiosta, mutta uuden uutukaiset lähijunien rungot hyytyivät pakoilleen, Linnunlaulun pullonkaula ei vaan päästänyt enempää junia läpi tai rautatieasema oli jo täynnä.
Kaukana kylmässä sosiaalinen media lämmittää kummasti. Rakkaat ihmiset ovat läsnä myös virtuaalisesti ja oma sosiaalisuuteni on löytänyt väylänsä itseilmaisuun. Villasukkamummo minussa hersyy esiin, kun ystävien statuksissa näkyy lasten totuuksia. Perhedraaman aiheuttava lanttulaatikon tuoksu (pikkuveljen kakkavaippa haisee, äiti vaihda heti!) ja kolmivuotiaan peppurallatus, johon yhdistyi koko perheen takapuolten riemuisa taputtelu.
Aktiivi minussa iloitsee yhteiskunnallisesti kantaaottavista linkeistä ja päivityksistä. Seuraan humanistin lempeydellä ystävän linkkejä ja kommentteja ihmisyydestä ja iloitsen totuudesta, jossa ihminen on ohjelmoitu perimässään olemaan empaattinen ja rakastava. Katson ja kuuntelen lähes kaikki you tube- ja spotify-linkit maistellen ja nauttien. Minua kiinnostaa niin Rivo-Riitan paljastukset, 70-luvun järkyttävät musiikkivideot kuin outoudetkin.
Iloitsen ja suren, komppaan ja kuuntelen. Olen niin kaukana, mutta silti niin lähellä ja läsnä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti