Mainosmiesten puheissa Pohjola tunnetaan häikäisevästä kauneudestaan ja neljästä innoittavasta vuodenajastaan. Maiseman häikäisevyyteen on helppo unohtua, mutta vuodenaikoja ei täällä Lapin perukoilla ole todellakaan neljää. Niitä on kaksi: pimeä ja valoisa.
Puhui täällä minkä kuukauden tai juhlapyhän säästä hyvänsä, vastaus on aina: ”no silloin sitä vasta kylmää onkin! Muistatkos, jaanapetteri ,vuoden viisisaata juhannuksen, ku joessa oli vielä metrin jää ja oltiin pilikillä?” Ja jaanapetterihän muistaa. Sai kaksi harria ja sitten se tammukka pääsi irti, aiai kun harmittaa vieläkin. Kivaakin oli, kun pystyi pilkkimään vuorokauden ympäri ja aurinko paistoi koko ajan. Kylmää siis tarinoissa piisaa jokaiselle vuodenajalle.
Valon suhteellisuudesta kertoo keskustelu, jonka kävimme pelastushelikopterista. Kopteri ei voi lentää lainkaan pimeällä ja totesin, ettei moiselle vehkeelle ole juurikaan käyttöä täällä tähän vuodenaikaan. Tähän paikallinen poromies tokaisi silmät suurina: ”Miten niin? Nythän on valoisaa!” Juu, niin, näkyyhän se aurinko varmaan kaksi minuuttia tunturin takaa ja päivähän on hillittömän pitkä, peräti viisi tuntia. Hapan vastaukseni nauratti poromiestä ja totesin mielessäni, että nyt taas etelänlikkaa vedätettiin. Yhtä pimeää se taitaa olla kaikilla.
Kesällä täällä kuulemma mennäänkin sitten niin että hippulat vinkuu. Auringon nouseminen ja kasvava valon määrä on kyllä saanut minuun jo nyt vipinää, mutta paikalliset eivät tunnu olevan moksiskaan. Kylillä ei edelleenkään ole mitään mikä edes kaukaisesti muistuttaisi hyvää pössistä. Eikä sitä todennäköisesti ole kesälläkään. Huhtikuusta alkaen kuulemma ei kerkiä kylillä luuhaamaan, kun pitää ruveta käymään mökillä. Keväthanget kun ovat niin mahtavat. Siis mitä? Hanget?! Huhtikuussa?! Eeeeiiiiii…..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti