Pidän ruoasta. Erityisesti pidän villistä kalasta, riistasta ja porosta. Jos täälläpäin haluaa hyviä raaka-aineita eikä harrasta metsästystä, kalastusta tai hillasoilla rämpimistä, on edessä aikamoinen haaste. Tämän haasteen ratkaisussa eivät kaupunkilaisen keinovalikoima riitä. Kyse kun ei ole pelkästään ruoan hankinnasta, vaan eloonjäämiskamppailusta, sosiaalisista verkostoista ja oman reviirin valvonnasta.
Täällä elää vahvana edelleen metsästäjä-keräilykulttuuri eli jokaisen pakkanen on täynnä itse hankittuja luonnonantimia ja vähintään puolikas poro. Kukaan ei paljasta omia marjapaikkojaan muille, vaikka niille pääseminen vaatisi kolme rotkonylitystä ja uimisen krokotiileja kuhisevan joen yli. Kalapaikoista saatetaan olla hiukan avoimempia, mutta mielipide parhaasta ottipaikasta vaihteleekin vastaajan mukaan. Kalastus kun on välineurheilua ja jokaisella on lempivälineensä oli se sitten pilkki, perho, viehe tai verkko.
Hyvistä metsästyspaikoista en ole uskaltanut kysyä. Ehkä olen pelkuri, mutten näe kovinkaan viisaaksi kysyä asetta pitelevältä henkilöltä ylipäätään mitään. Nähdessäni aseen minut valtaa vastustamaton halu hypätä pusikkoon ja soittaa poliisille. Mieleeni on piirtynyt lähtemättömästi naapurin teini-ikäinen tyttö, joka hyppeli iloisena pihalla panosvyöt rinnalla ristissä, haulikko selkäpuolella roikkuen ja koira hihnan päässä. Mestariampuja-Annien rinnalla espoolainen pissiskin tuntui jumalan lahjalta maailmalle.
Minun maailmassani –varmasti monen muunkin jossain metropolissa asuneen mielestä- haulikkoa pitelevä henkilö on matkalla lähimpään pankkiin sukkahousut päässä. Eikä sellaiselta henkilöltä ole ollut tapana kysellä päivän hoteinta sijoitusvinkkiä saatikka keskustella rennosti säästä.
Alkuvaikeuksista huolimatta olen jo saanut pakkaseeni poron puolikkaan, löytänyt parhaat kalapaikat ja saanut ihania marjoja ja itsetehtyjä mehuja työkaverilta palkkioksi pienistä ompelutöistä. Riistani joudun kuitenkin ostamaan edelleen Helsingissä ollessani, koska täältä en sitä löydä kuin turistikaupoista aivan mielettömään hintaan.
Ehkä jonain päivänä uskallan pyytää naapuria myymään minulle edes pienen palan metson rintaa. Kunhan hän ei hyppele ase kädessä iloisena hymyillen juuri sinä hetkenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti